En tiedä ovatko muut huomanneet sen. Minkä minä olen elämäni aikana todennut useasti ja ihmetellyt, että miksi on niin, että ihmiselle tahtoo parhaiten jäädä mieleen ne kerrat. Kun häntä on loukattu jotenkin tai hän on kokenut jotain ikävää.. Kyllä onnen ja ilon hetket, jäävät myös mieleen ja lämmittävät ja tuovat haikeita onnen sykäyksiä kun hetkiä muistelee, mutta ne karvaat pettymykset, miksi niiden pitää ikäänkuin jäädä kummittelemaan ja ikäänkuin tietyissä tilanteissa jopa toistamaan itseään.. Mitä ihmiskehossa ja mielessä pitäisi tapahtua, että ne unohtaisi. Monet viisaat sanovat, että anteeksianto on paras tapa irottaa itsensä ikävistä menneisyyden kahleista, mutta ei se tarkoita sitä, että asia olisi jollain tavalla pyyhkiytynyt mielestä.. Esimerkiksi jos joku ihminen on joskus loukannut todella pahasti tai tehnyt jotain ikävää. Sitä melkein kuin vastomaisesti. Karttaa niitä ihmisiä tai luonteen piirteitä, joita ikävä ihminen toi tullessaan. Jos kuitenkin ikäväkseen huomaa langenneen samaan vikaan tai ihmisiin, jotka omaa vailinaisen luonteen. Sitä tuppaa näkemään siinä ihmisessä ne ikävät menneisyyden kokemukset ja saattaa, ehkä liiankin herkästi ja kärkkäästi osoittaa mielipiteensä ja näkemyksensä asioissa. Kun ei välttämättä osaa ajatella, että vaikka toinen ei olisikaan ihan täysillä mukana kaikessa. Sen ei tarvitse tarkoittaa, ettei hän olisi tosissaan.. Sitä tietää toimivansa väärin kun tuomitsee toisen liian helposti, mutta miksi..? Miksi sitä alkaa suojelemaan itseään niin, että ne "verhot". Jotka ennen sai avattua ja suljettua" on ikäänkuin näkökentässä tästä lähtien kiinni aina".??" Kunnes joku ihme, käskee niitä raottamaan tai satunnainen tuulen puuska heilauttaa ne tieltä pois".. Ikäänkuin toinen ihminen olisi tullut osaksi minua ja pyrkisi rajoittamaan. Ehkä kyse on ítsesuojelu vaistosta ja siitä, että vaaleanpunaisten linssien läpi näkyy nyt hyvin kirkkaasti, mutta täytyykö silti häikäistä niinkin kovaa, että toinen sokaistuu siinä vierellä ja ehkä jopa ilman omaa syytään.. Jos minä saisin päättää ja voisin tehdä sen mahdolliseksi. Päättäisin tästä lähtien, että sen minkä voi antaa anteeksi voi myös unohtaa ja ikävät muistot saisi kenkää. En kiellä, etteikö näiden ikävien kokemusten olisi tarkoitus juurikin opettaa ja kaikenlaiset tunteet on hyviä läpikäytäväksi, mutta kamelinkaan selkä ei kaikkea kestä...