Jo lapsuus kodissa isäni perjaate oli se, että se mitä tehdään, tehdään "vimpan päälle" ja epäonnistumisia ei olisi millään haluttu suoda... Näin aikuisiällä tuo opittu malli näkyy työelämässä ja sitä tuppaa tekemään, sen mitä pitää ja vähän enemmänkin, ettei joutuisi silmätikuksi ja saisi negatiivista palautetta ainakaan laiskuuden suhteen. Se taas johtaa siihen, että koen tiettyinä hetkinä työelämässäni uupumusta ja löydän itseni päivänpäätteeksi mollin sivuilta, etsimässä avoimia työpaikkoja. Kuvitellen tietenkin, että sieltä saattaisi löytyä jotain sata kertaa parempaa. Jotain missä ei tarvitsisi raataa joka hetkeä niska limassa ja huomata muutaman tunnin päästä, että taas ollaan lähtökuopissa. Jotain jossa "jokainen päivä ei olisi samaa rutinoitunutta toistoa". Jotain jossa pääsisi toteuttamaan itseään ja niin edelleen.. Niin ei kuitenkaan tänä päivänä tahdo olla. Jos joku työpaikka vaikuttaa tosi kiinnostavalta niin työnhakijalta vaaditaan jo heti kättelyssä; oma auto, taito puhua useilla eri kielillä, kaiken maailman tietokone ohjelmien osaaminen ja mielellään jopa jonkun verran kokemusta työstä tai alasta. Osa sitten taas on tuuraus/ vuokra paikkoja ja osa osa-aikaisia ja niin edelleen... Niinpä usein, päästyäni loppuun selailujen kanssa huokaisen syvään ja totean itselleni, että toisaalta tänä päivänä on lahja jos on työpaikka vaikka vähän paskempikin. Tehtyäsi työt; saat vakituisen tulon lähteen pari kertaa kuussa ja on viralliset lomat ja sen sellaista ja kyllä sen huomaa jos on pidemmällä lomalla, niin loppua kohden se tekeminen vähän niinkuin loppuu, että toisaalta paluu arkeen ja takaisin töihin on ihan kivaakin. Kun ei sitten tarvitse keksiä mitään tekemistä kun on se työ mitä tekee.. :) Työssäni olen valmis myös joskus pihistelemään tauostanikin, että kaikki saavasivat mieluisan tuloksen. Olen sellainen ihminen, joka pyrkii huomioimaan muut ja sen jälkeen omat tarpeet, mutta kun teen sen omasta vapaasta tahdosta niin eihän minun silloin auta valittaa... Sitä vaan tekee kaikkensa saadakseen pitää työpaikkansa kun tietää mitä se on elää miehen tuloilla. Aikoinaan kun minulla oli työttömyys jakso. En saanut mistään penniäkään kun mieheni tulot huomioitiin ja niinpäs sitä sai sitten aina tarvittaessa olla hatu kourassa pyytämässä mieheltä apua. En todellaan kaipaa enää niitä aikoja ja siksi nykyinen työ, vaikkakin siivoojana on minulle tärkeä. Sairasloma on minulle kun punainen viitta. Eli jos sen puen ylleni niin minut on huomattu ja ne jotka joutuvat sijaistamaan, niin sen sijaan, että toivottaisivat pikaista paranemista "itkee naama norsun vitulla" ja lähettelee negatiivis sävytteisiä tekstiviestejä sairasloman aikana. Itselläni on nykyisessä työpaikassani ollut kaksi vai maximissaan 3 sairastapaus kertaa ja niinä kertoina minulle on määrätty 2-3 päivää sairaslomaa ja poden jo niistä syyllisyyttä. Vaikka joku hakee jo siitä sairaslomaa, "että kolautti varpaan pöydän kulmaan.." Tälläkin hetkellä kärsin sellaisesta vaivasta, että polveni vihoittelee ja se on selvästi turvoksissa niin mieheni, minun kuin tätini mielestä. Kävellessä polven kohdalla tuntuu aika ajoin painetta ja pistelyä. Kun polvi joutuu "koukku asentoon", vaikka portaita kävellessä. Se tuntuu siltä kun ei meinaisi kunnolla palata asentoonsa ja välillä tuntuu, että ihan kuin aistittavissa jotain hankausta.. Yhtenä iltana se tuntui siltä kun polvessa olisi geeli "tyyny tai implantti". En tiedä miltä silikoni implantti tuntuu, mutta se mielikuva kun on nähnyt telkkarissa sellaisen niin tuntemuksesta tuli mieleen. No hieroin polveen kylmä geeliä ja kun se alkoi vaikuttaa, niin samalla tuntui kun se jokin siellä polven sisällä olisi alkanut hyytymään...??? Välillä kun varvistan kun oon niin pätkä, niin sitten saattaa tuntua vihlontaa jänteessä ja jalkapöydässä ja välillä on kipua ihan jalkapohjassa asti.. Silti en saa aikaiseksi mennä lääkäriin. Vaan meen aina siihen pisteeseen, että sitten kun on ihan pakko niin sitten mennään ja miehelleni perustelin vielä niin, että meen sit vaik joku perjantai työpäivän jälkeen, että jos ne antaa saikkua niin tulee just sopivasti viikonloppu siihen. Niin pomot saa koko viikonlopun aikaa setviä joknkun sijaisen jos sairasloma tulisi olemaan enemmän kun pari päivää... Näin ollen saan pomot pysymään tyytyväisinä kun tarvittava sijainen saadaan hoidettua ajoissa ja toisaalta jos sairasloma kestäis vaan viikonlopun, niin sitten mun ei tarvitsis kuunnella vihan pitoa työtovereiltani kun ne ei tykkää täällä työskennellä...Koti arjessa mä en ole niin säntillinen, joku järjestys se pitää olla, mutta tärkeintä on se, että koti tuntuu kodilta ja siellä viihtyy ja rentoutuu ja muutenkin. Olen oman elämäni sankari, koskien omien kaappieni siisteyttä tai omien "valtakuntieni järjestystä. Mutta siinä vaiheessa jos olen tekemässä toiselle jotain tai asiat liittyy työhöni pyrin tekemään asiat niin, että muut voivat olla minusta "ylpeitä". Joskus tämä on kauhea kuorma/ taakka, koska kaikki työtoverini eivät tee niin ja se taas johtaa siihen, että he eivät voi saada saman arvoisia arvosteluja töistänsä kun minä. Minä olen huono ottamaan vastaan kehuja ja painan ne yleensä villaisella ja tyydyn vastaamaan, että tästähän mulle maksetaan. Tämä taas johtaa siihen, että työkaverit "ovat kateellisia" ja keksivät syyn kuin syyn päästä sättimään minua. Jotkut jopa ajattelevat, että eivät itse voi hakeutua sairaslomalle sairaana ollessaan. Kun minäkään en sitä helpolla tee kun en halua kasata töitä muiden kontolle. Niinpä osa ajattelee, että saa mustan lampaan leiman työkavereiden ja pomon silmissä jos lähtee saikulle. Vaikkakin minun mielestäni jokainen tietää itse rajansa parhaiten. Siitä ei voi syyttää ketään jos rajaa ei voi ylittää. Se on oma valinta. Minäkään en syytä ketään, mutta syytän sitä pää piruä päässäni, joka ruoskii minuun ajatukset, että sairasloma ei ole minulle aiheellinen silloin kun siihen olisi syykin. Vaan saa minut ajattelemaan itseni lepolomailijaksi joka kataa työt muiden niskaan.. Tai miksi en voi tehdä työssäni vaan sen mitä kuuluu ja sillä selvä. Vaan suoritan ja suoritan vailla mitään päämäärää ja tiedostaen sen, että lopussa ei todellakaan kiitos seiso... *HUOKAUS*